VASTUULLISUUS

R/H:n tarina alkoi vuonna 2010, jolloin luotiin perusta sille mitä R/H on nyt melkein 15 vuotta myöhemmin. Tavoitteenamme on luoda uniikkeja, tarkkaan harkittuja tuotteita, jotka palvelevat käyttäjiensä erilaisia tarpeita. Sen sijaan että seuraisimme jatkuvasti vaihtuvia trendejä, tavoitteenamme on luoda tuotteita, jotka kestävät aikaa ja palvelevat erilaisissa elämäntilanteissa.

Ensimmäisestä päivästä alkaen olemme halunneet pitää vaatteidemme tuotannon mahdollisimman lähellä Suomea. Kaikki R/H tuotteet valmistetaan EU-alueella. Esimerkiksi kevät/kesä 2024 mallistosta 62% valmistettiin Virossa, 29% Portugalissa ja 9% Italiassa.

TUOTANTOPERIAATTEEMME

Ihmisistä ja maapallosta huomioiminen on meille tärkeää. Pyrimme kaikella tekemisellämme minimoimaan tuotantovaiheessa syntyvän jätteen ja saasteiden määrää, ja varmistamaan hyvät työolosuhteet kaikille työntekijöillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Pyrimme kohti kestävää kehitystä seuraavin tavoin:

  1. Ei yhtään ylijäämää. Valmistaessamme tuotteita haluamme tehdä kestäviä valintoja. Yksi näistä tavoista on rajoittaa valmistettavien tuotteiden määrää, jotta pystymme luomaan vastuullisemman mallistokierron. Ylläpitääksemme tarpeittemme mukaista varastoa laskemme tarkkaan erilaista dataa hyödyntäen, kuinka monta tuotetta per mallisto tuotamme. Näin yksikään tuotteistamme ei jää ilman omistajaa. Koska materiaaleille on aina olemassa tietyt minimitilausmäärät, useille muotibrändeille jää ylijäämäkangasta. R/H:lla yhtäkään kangasta ei heitetä pois, vaan hyödynnämme kaiken tekemällä scruchieita, laukkuja ja jopa kokonaisia mallistoja!

  1. Lähituotanto. Kaikki vaatteemme valmistetaan EU:n sisällä sijaitsevissa tehtaissa. Kankaamme tuotetaan Suomessa, Italiassa ja Portugalissa. Tuotteemme ommellaan Virossa ja Portugalissa. Olemme työskennelleet samojen vaate- ja kangasvalmistajien kanssa vuosia, koska haluamme tietää kuka, missä ja miten raaka-aineet, kankaat ja tuotteet valmistetaan. Lähituotannon ansiosta pystymme myös käyttämään rekkakuljetusta lentorahdin sijasta, mikä pitää hiilidioksidipäästömme alhaisempana.

  1. Tiedostavaa designia. Koska emme halua sulkea ketään pois, pyrimme luomaan siluetteja ja malleja, jotka sopivat useille eri vartalotyypeille. 

TUNNEMME IHMISET, JOTKA TYÖSKENTELEVÄT KANSSAMME

Kaikki tuotteemme suunnitellaan rakkaudella ja huolenpidolla Helsingissä ja ommellaan valmiiksi tuotteiksi vastuullisesti Eu-alueella Virossa, Portugalissa ja Italiassa. Tämä lähituotanto on ollut vastuullisuutemme kivijalka yrityksemme alusta alkaen.

Olemme työskennelleet useiden toimijojen kanssa matkamme alusta asti. Haluamme tuntea ihmiset, jotka työskentelevät kanssamme. Vierailemme säännöllisesti tehtaissamme ja yhteistyökumppaniemme luona kommunikoidaksemme ja keskustellaksemme siitä, kuinka voimme yhdessä kasvaa vastuullisesti.

Meille on tärkeää, että kaikki, jotka tekevät kanssamme työtä saavat elämiseen riittävää palkkaa, ja heillä on hyvä ja terveellinen työympäristö. Tämä nostaa tuotteiden kustannuksia, mutta emme voisi tehdä mitä teemme, ellei tämä toteutuisi. 

KANKAIDEN VALINTA

Kankaita koskeva vastuullisuus on monimutkaista. Kangasta tai sekoitusta valittaessa on otettava huomioon monia asioita, koska kaikilla on erilaiset hyödyt ja haitat koskien vastuullisuutta. Esimerkiksi, meidän klassikko tuotteemme on pääosin tehty GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta, mutta joihinkin kankaisiin olemme yhdistäneet elastaania vaatteen elinkaaren pidentämiseksi. Elastaani tekee vaatteesta helppohoitoisemman ja mukavamman käyttää. Pyrimme kuitenkin jatkuvasti tekemään vastuullisempia kangasvalintoja yksi askel kerrallaan.

KÄYTTÖ, UUDELLEENKÄYTTÖ JA KORJAUS

Haluamme, että tuotteemme ovat käytössä mahdollisimman pitkään ja siksi kannustamme asiakkaitamme huolehtimaan tuotteistamme noudattamalla hoito-ohjeita ja korjaamaan rikkoutuneet tuotteet sen sijaan, että korvaisimme ne uusilla. Verkkokaupassamme jokaiseen tuotteeseen on liitetty tuotetietoihin materiaali ja hoito-ohjeet. Tarjoamalla tuote kohtaiset hoito-ohjeet, toivomme vähentävän tuotteidemme ympäristövaikutuksia niiden käytön aikana.

Kaikilla tuotteillamme on 12 kuukauden takuu, joka kattaa valmistusvirheet. Ilmoitathan mahdollisesta korjaustarpeesta aina etukäteen ennen tuotteen lähetystä joko sähköpostitse osoitteeseen info@rh-studio.fi. 

Tarjoamme 1 vuoden tuotetakuun tuotteillemme, kun niitä on käytetty ja huollettu annettujen hoito-ohjeiden mukaisesti. Esimerkiksi Bobi-takit tai puserot, jotka on valmistettu GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta, kestävät normaalisti useita vuosia. Joka päivä käytössä olevat vaatteet kuluvat tietysti enemmän eivätkä luultavasti kestä niin kauan kuin ne muuten kestäisivät. Muista siis antaa vaatteillesi myös vapaapäiviä. Pesun sijaan voit myös tuulettaa niitä.

Tiedämme myös, että R/H-tuotteille on suuri kysyntä myös second handinä mikä helpottaa asiakkaidemme vaatteiden kierrättämistä, joita he eivät enää käytä.  Kehotamme asiakkaitamme kierrättämään kaikki käyttökelvottomat vaatteet asianmukaisesti.

JATKUVA KEHITYS VASTUULLISUUDEN PUOLESTA

Tiedämme, että kaikilla yrityksen osa-alueilla, mukaan lukien tuotanto, tarvitaan vielä muutoksia kestävän tulevaisuuden takaamiseksi. Se on pitkä prosessi, mutta matkaamme jatkuvasti tähän suuntaan. Lue lisää tulevaisuuden suunnitelmistamme Vastuullisuusraportistamme 2021 ja Vastuullisuusraportistamme 2020